Muumimuseon avajaiset

Muumimuseon avajaisia juhlittiin Tampereella Tampere-talossa ja viereisessä Sorsapuistossa 17.6.2017. Muumimuseon avautumisen myötä valmistui myös koko Tampere-talon uudistamishanke, jota on rakennettu kahden vuoden ajan. Arkkitehdit Kontukoski Oy on toiminut yhteensä noin 17  miljoonaa euroa maksaneen hankkeen toteutusvaiheen arkkitehti- ja pääsuunnittelijana.


Tampere-talo Teräsrakenne-lehdessä

Tampere-talon muutos- ja laajennushanke on esillä Teräsrakenne-lehden numerossa 2/2017. Artikkelissa esitellään hankkeen toiminnallisia, arkkitehtonisia, akustisia sekä rakenteellisia vaatimuksia ja ratkaisuja. Arkkitehdit Kontukoski Oy on toiminut hankkeen toteutusvaiheen arkkitehti- ja pääsuunnittelijana. Lisää hankkeesta voit lukea tästä.


Hatanpään sairaalan hanke valmistui

Tampereen Hatanpään sairaalan peruskorjaus ja laajennus on valmistunut. Hankkeessa uudistettiin sairaalan pääsisäänkäynti ja aulatilat, ambulanssikuljetusten ja välinehuollon tilat, poliklinikkatiloja sekä leikkaussalit, heräämöt ja tähystystiloja. Hankkeen rakentamisvaihe kesti noin kaksi vuotta. Arkkitehdit Kontukoski Oy on vastannut yhdessä Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy:n kanssa hankkeen arkkitehti- ja pääsuunnittelijan tehtävistä.


Tredun auditorio valmistui

Tredu Hepolamminkadun kampuksen päärakennuksen 200-paikkaisen auditorion korjaus valmistui.


Tesoman palloiluhalli palkittiin

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n suunnittelema Tesoman palloiluhalli palkittiin Hyvän rakentamisen palkinnolla. Palkinnon myöntää vuosittain Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto. Palkinto jaettiin Pirkanmaan rakennuspäivän yhteydessä.


Kaukajärven vapaa-aikatalo otettiin käyttöön

Kaukajärven vapaa-aikatalon peruskorjauksen ensimmäinen vaihe on valmistunut. Ensimmäisessä vaiheessa käyttöön otettiin muun muassa rakennuksen liikuntasali ja sen 700-paikkainen uudistettu katsomo. Arkkitehdit Kontukoski Oy:n suunnitteleman korjaushankkeen kustannusarvio on 3,75 miljoonaa euroa. Hankkeen muut rakennusvaiheet valmistuvat vuonna 2017.


Kesäranta Pop-Up avautui

Tampereen Kesäranta Pop-Up puistoalue avattiin Eteläpuistossa tupareilla. Arkkitehdit Kontukoski Oy on vastannut tapahtuma-alueen ranta- ja laiturirakenteiden suunnittelusta.


Tesoman palloiluhalli valmistui

Tesoman palloiluhallin rakennustyöt ovat valmistuneet. Halli on suunniteltu eri palloilulajien harraste- ja kilpakäyttöön sekä koululaisliikuntaan.


Tampere-talon laajennus otettiin käyttöön

Tampere-talon laajennuksen tapahtumatilat on otettu käyttöön. Tiloihin sisältyvät muun muassa 230-paikkainen auditorio ja monitoimitila Maestro, josta on koko salin seinän kokoisena avautuva näkymä rakennuksen viereiseen Sorsapuistoon, sekä kahteen osaan jaettavissa oleva 400-paikkainen tasalattiainen monitoimisali Duetto 1 +2. Laajennus on osa vuonna 2017 kokonaisuudessaan valmistuvaa uudistamishanketta. Hankkeeseen sisältyy lisäksi pääaulan uudistaminen ravintolatiloineen sekä uusi Muumimuseo. Rakennushankkeen kustannusarvio on noin 17M€. Arkkitehdit Kontukoski Oy toimii hankkeen toteutusvaiheen arkkitehti- ja pääsuunnittelijana.


Hiedanrannan kilpailu alkoi

Tampereen Hiedanrannan kaupnginosan kansainvälinen ideakilpailu alkoi. Kilpailu on yksi suurimpia kaupunkisuunnittelukilpailuita, joka on Suomessa viime vuosina järjestetty. Kilpailutehtävään kuuluu yli miljoonan neliömetrin rakentamisen visiotasoisen suunnitelman laatiminen. Kilpailussa jaetaan palkintoina yhteensä 220.000 euroa. Arkkitehdit Kontukoski Oy toimii kilpailun kilpailusihteerinä.


Palloiluhallin harjannostajaiset

Tesoman palloiluhallilla vietettiin hankkeen harjannostajaisia 18. päivä helmikuuta. Syksyksi 2016 valmistuvien tilojen keskipisteenä on palloilusali, johon mahtuu kolme täysikokoista koripallokenttää.