
Tampereen kaupungin järjestämän Hakametsä Sport Campus - konsepti- ja toteutuskilpailun voittotyö, jossa haettiin kaupungin tavoitteet täyttävää kokonaisvaltaista Hakametsän alueen kehittämissuunnitelmaa sekä kumppaneita hankkeen toteuttamiseen. Hakametsän jäähallin kehittäminen oli osa kilpailutehtävää.
Konseptissa Hakametsän alueelle toteutetaan laaja-alaisesti urheilun ja liikkumisen tiloja ja palveluja, tapahtuma- ja toimitiloja sekä asumista. Kampuksen kokoavana keskustana on Sporttiaukio, jonka ympärille ja välittömään läheisyyteen sijoittuvat Hakametsän jäähalli, hybridikortteli, asuntokorttelit, skeittiparkki ja muut ulkoliikunta-alueet.
Alueelle luodaan urbaani ja kampusmainen kaupunkirakenne, jonka henkisenä ja visuaalisena keskipisteenä on ikoninen Hakametsän jäähalli. Suomen vanhimman jäähallin muutostöiden lähtökohtana on rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittava palauttava korjaus ja rakennuksen säilyttäminen elinkelpoisena. Jääurheilulajien lisäksi halliin luodaan olosuhteita myös muille urheilulajeille, muun muassa ylimpään kerrokseen toteutettavalla juoksuradalla ja oheisharjoittelutiloilla.
Hybridikorttelin sydämenä ovat sisäliikuntakentät, liiketilat sekä opiskelijahotelli. 2500 katsojan monitoimiareena toimii monen palloilulajin virallisena kilpakenttänä. Myös korttelin harjoituskentät täyttävät useiden palloilulajien kilpakenttävaatimukset. Korttelin toiseen osaan suunnitellaan toimitiloja ja maantasokerrokseen tilat päivittäistavarakaupalle ja ruokalaravintolalle. Korttelin kolmanteen osaan sijoittuu julkinen pysäköintirakennus 500 autolle. Hakametsä Sport Campus -konseptin tavoitteena on tuoda kaikkien ulottuville aktiivisia ulkoliikuntamahdollisuuksia luoden samalla viihtyisää ja houkuttelevaa kaupunki- ja katutilaa.
Voittajakonseptista vastasi seuraava työryhmä:
Peab Oy
YH-Kodit Oy
Arkkitehdit Kontukoski Oy
Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy
Heikkinen & Kangasaho Arkkitehdit Oy
Trevian Asset Management Oy
Propdea Oy
A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
A-Insinöörit Suunnittelu Oy
A-Insinöörit Civil Oy
Tutustu hankkeen nettisivuihin: hakametsa.com
Sijainti Keltinkatu 2, Tampere
Vuosi 2021-2033
Vaihe Suunnittelu
Laajuus 130.000 brm2
Kilpailun järjestäjä Tampereen kaupunki
Tehtävät Pää- ja arkkitehtisuunnittelu, visualisointi