Haemme kesätyöntekijöitä

Arkkitehdit Kontukoski Oy tekee rakennus- ja sisustussuunnittelua sekä hankkeiden esisuunnittelua. Suunnittelukohteemme ovat vaativia julkisen rakentamisen hankkeita. Töihimme paneudumme meille tärkeät arvot edellä: asiantuntijuus, luotettavuus, korkeatasoisuus ja käyttäjälähtöisyys. Meille osaaminen merkitsee myös tietomallipohjaista suunnittelua ja virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä. Meillä pääset mukaan tekemään monipuolisia ja haastavia kohteita viihtyisässä ja osaavassa työyhteisössä.

Haemme parhaillaan kesätyöntekijöitä, joilla on mahdollisuus jatkaa osa-aikaista työsuhdetta syksyllä. Kerro meille osaamisestasi ja lähetä hakemuksesi 5.2.2021 mennessä osoitteeseen arkkitehdit@kontukoski.fi.


Hyvää uutta vuotta 2021!

Toivotamme hyvää ja toiveikasta uutta vuotta kaikille yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme!

Päivitämme parhaillaan nettisivujamme ja palaamme uusien uutisten kanssa ensi vuonna!


Hyvinvointia liikkeellä

Lasten ja nuorten liikunnallisen harrastustoiminnan tukeminen on meille yhtä mieluista kuin liikuntapaikkojen suunnittelu. Tänä vuonna meillä oli ilo tukea Vantaan jalkapalloseuran (VJS) Superjengiä, joka on erityistä tukea tarvitsevien lasten harrasteryhmä. Superjengin toiminnassa tärkein tavoite on tarjota lapsille oma viikoittainen harrastus, jossa voi samalla tavata kavereita ja pitää hauskaa. Arkkitehdit Kontukoski Oy:n tuella saatiin uudet paidat koko joukkueelle.

Tampereella olemme tukeneet eri ikäisten urheilu- ja harrastustoimintaa. Olemme monivuotinen kumppani Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle, joka tekee konkreettista työtä sen eteen, että lapsilla olisi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope tukee vähävaraisia ja kriisin kokeneita perheitä jakamalla lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä sekä vaate- ja tavaralahjoituksia. Sponsoritukea olemme antaneet tänä vuonna Raholan Pyrkivän koripalloilijoille, KooVeen jääkiekkoilijoille ja Ilveksen jalkapalloilijoille.

Kulunut vuosi on ollut raskas joukkueharrastuksille, mutta toivotaan, että ensi vuonna on taas mahdollista liikkua yhdessä turvallisesti. Arkkitehdit Kontukoski Oy toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa ja liikunnallista uutta vuotta 2021!

Kuva: Samanlaiset pelipaidat ovat oikean joukkueen merkki. Superjengin Eetun ja Niilon mielestä harjoituksissa pitää olla hauskaa!


Toimisto etätyössä

Valtakunnallisen poikkeustilanteen vuoksi emme toistaiseksi vastaanota toimistolle vierailijoita. Osa suunnittelijoistamme on siirtynyt työskentelemään etänä. Tavalliseen tapaan meidät tavoittaa edelleen puhelimella ja sähköpostilla, mutta kokouksiin ja tapaamisiin osallistumme toistaiseksi etäyhteyksien avulla. Vaikka toimintatavat muuttuvat, suunnittelutyö jatkuu normaalisti.


Toimistolle myönnettiin RALA-sertifikaatti

Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Arkkitehdit Kontukoski Oy:lle RALA-sertifikaatin, joka on julkinen vahvistus yrityksemme toimintajärjestelmän ja laadunhallinnan korkeasta tasosta. RALA:n toteuttamassa laajassa auditoinnissa arvioitiin neljää osa-aluetta: 1) johtamista ja kehittämistä, 2) resurssien hallintaa, 3) tarjous-, sopimus- ja hankintatoimintaa sekä 4) projektitoimintaa. RALA:n riippumatonta arviointia ohjaa ISO 9001 -standardin kriteeristöihin pohjautuvat arviointiperusteet, joissa RALA esittää vaatimukset toimintajärjestelmille ja niiden soveltamiselle käytännön työssä.

Saimme erinomaista palautetta toimintamme suunnitelmallisuudesta ja hyvistä käytänteistä sekä suunnittelijoidemme työntekemisen edellytysten kattavasta huolehtimisesta. Arvioinnissa toiminnastamme todettiin mm. seuraavaa:

”Yrityksessä on selkeä kehittämiseen sitoutunut toimintakulttuuri, systemaattiset toimintatavat sekä avoin tietoa jakava keskustelukulttuuri.”

”Erinomaisesti laadittu laatukäsikirjakokonaisuus.”

”Kokonaisuutena yrityksen toiminnasta syntyy varsin laadukas kuva.”

Sertifikaatti kattaa kaikki tarjoamamme rakennus- ja sisustussuunnittelun palvelut. Tavoitteellinen laatutyömme jatkuu ja toimintaamme arvioidaan jatkossakin vuosittain RALA:n toimesta. Seuraamme ja arvioimme edistymistämme lisäksi vuosittaisissa sisäisissä auditoinneissa.

Lisätietoja RALA-sertifikaatista löydät täältä: Rakentamisen Laatu RALA ry


Toimisto opintomatkalla Belgiassa

Arkkitehdit Kontukosken väki matkailee loppuviikon (13.-16.11.2019) Belgiassa tutustuen Brysselin, Gentin ja Bruggen arkkitehtuuriin ja kulttuuriin.


Kohti vähähiilistä rakentamista

World Green Building Week'iä vietetään 23.-29.9.2019. Juhlistamme sitä kertomalla, että Arkkitehdit Kontukoski Oy on ryhtynyt tänä syksynä Green Building Council Finlandin (GBCF) jäseneksi. Luvassa on kouluttautumista ja vaikuttamista etenkin ympäristöluokitusten parissa.

GBCF kartuttaa vähähiilisten rakennuskohteiden referenssipankkia, jonka tarkoituksena on kannustaa rakennetun ympäristön toimijoita vähäpäästöisten ratkaisujen pohtimiseen ja toteuttamiseen. Sieltä löytyy esimerkiksi Raahessa sijaitseva Kummatin alueen peruskorjauskohde, joka on Arkkitehtitoimisto Harri Haganin ja meidän toimistomme vuonna 2010 valmistunut yhteistyöhanke.

Kummatin alueelta (rakennettu 1967-1980) peruskorjattiin seitsemän asuinkerrostaloa rakennuksia osittain purkamalla. Rakennuksissa on yhteistiloja asukkaille (talotuvat, saunat ja viherhuoneet) sekä vuokrattavia palvelutiloja. Rakennuksiin on valmistunut kehitysvammaisten ohjatun asumisen asuntola tukiasuntoineen ja yksi päiväkoti.

Peruskorjaushankkeessa hyödynnettiin voimakkaasti kiertotaloutta. Rakennuksista purettiin tarpeettomiksi käyneet isot asunnot ja puretut betonielementit käytettiin kokonaisina uusien piharakennuksien rakentamiseen. Kohteen energiatehokkuutta parannettiin lisälämmöneristyksellä, uusiutuvilla energialähteillä (aurinko- ja tuulivoima), lämmön talteenotolla ja purkumateriaalin uusiokäytöllä uusissa piharakennuksissa. Tuulivoima toteutettiin sijoittamalla rakennusten katolle kaksi tuuliturbiinia per rakennus. Aurinkoenergiaa käytetään suoraan sähköverkossa sekä aurinkovaraajilla veden lämmitykseen. Kummatin alue koki positiivisen muutoksen kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä.

Voit tutustua hankkeeseen tarkemmin täällä: Kummatti

Green Building Council Finland -verkoston löydät täältä.


Toimisto kesäpäivän vietossa

Toimiston henkilökunta vietti perjantaina 14.6.2019 kesäpäivää Valkeakoskella, Hyvinkäällä ja Helsingissä. Kuulimme käyttäjien kokemuksia valmistuneista hankkeistamme ja nautimme hyvästä ruoasta ja seurasta.


Bothnia High 5 -verkkosivusto avattu

Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen toteutuksesta vastaavalle Bothnia High 5 -projektiallianssille on avattu verkkosivut osoitteeseen www.bothniahigh5.fi. Sivustolla on monipuolisesti tietoa Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennushankkeesta, työmaahan liittyvistä poikkeusjärjestelyistä ja muista ajankohtaisista asioista sekä Bothnia High 5 -allianssista. Sisältöä täydennetään ja päivitetään projektin edetessä. Hankkeen viestinnästä ja tiedottamisesta vastaa Bothnia High 5 -allianssi.

H-uudisrakennus toteutetaan projektiallianssina yhdessä Arkkitehdit Kontukoski Oy:n, Raami Arkkitehdit Oy:n, Vaasan sairaanhoitopiirin, YIT:n, Granlund Pohjanmaan ja Ramboll Finlandin kanssa. H-uudisrakennus on ensimmäinen allianssimallilla toteutettava hanke Pohjanmaalla ja se on myös Vaasan keskussairaalan historian suurin rakennusprojekti.

Bothnia High 5 -allianssissa on parhaillaan menossa kehitysvaihe. Toteutusvaiheen on määrä alkaa toukokuussa 2019 ja rakennus otetaan käyttöön vuonna 2022. Uusi H-rakennus yhdistää perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon maakunnallisia ja yksityisiä palveluita. Digitalisaation ja etäyhteyksien avulla palvelut tuodaan tasapuolisesti asiakkaiden lähelle, asuinkunnasta riippumatta. Uudisrakennus suunnitellaan muuntojoustavaksi ja monikäyttöiseksi. Asiakkaille ja henkilökunnalle rakennetaan terveet tilat ja turvallinen ympäristö. Valmistuttuaan H-talo on älykäs sairaalarakennus, jossa on nykyaikaiset ja laadukkaasti tehdyt tilat, kustannustehokas elinkaari sekä valmiudet tulevaisuuden teknologian hyödyntämiseen.

Käy tutustumassa sivustoon osoitteessa: www.bothniahigh5.fi


Hyvinkään sairaala valmistunut

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n ja Raami Arkkitehdit Oy:n työyhteenliittymänä suunniteltu Hyvinkään sairaalan laajennus on valmistunut. Sairaalassa on tiloja sekä Hyvinkään kaupungin, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) käyttöön. Uusissa tiloissa tulevat toimimaan muun muassa lasten yksikkö, psykososiaalinen yksikkö, infektioyksikkö, kuntoutuspalvelut sekä sairaalan vuodeosastoja.

Voit tutustua kohteeseen projektiesittelyssä. Kohteesta on myös videoesittely.

Valokuva: Kari Palsila


Haetaan kokenutta arkkitehtia

Arkkitehdit Kontukoski Oy tekee rakennus- ja sisustussuunnittelua sekä hankkeiden esisuunnittelua. Suunnittelukohteemme ovat vaativia julkisen rakentamisen hankkeita. Töihimme paneudumme meille tärkeät arvot edellä: asiantuntijuus, luotettavuus, korkeatasoisuus ja käyttäjälähtöisyys. Meille osaaminen merkitsee myös tietomallipohjaista suunnittelua ja virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä.

Etsimme joukkoomme kokenutta arkkitehtia, jolla on vähintään viiden vuoden työkokemus rakennussuunnittelusta. Tehtävässäsi sinulla on vastuullinen rooli suunnittelijana ja hankkeiden arkkitehtuurin kehittäjänä. Toimit työryhmissä, joissa pääset tekemään monipuolisia ja vaativia hankkeita. Edellytämme Revit- ja detaljisuunnitteluosaamista, arkkitehtonista näkemystä, vahvoja projektinhallintataitoja ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Pärjäät tehtävässä, jos olet valmis oppimaan uusia tekemisen tapoja.

Toivomme myös, että olet oma-aloitteinen, vastuuntuntoinen, arvostat osaamista ja sinulla on luontaista halua olla tekemässä ratkaisuja yhdessä. Tukenasi ovat osaavat ja mukavat työkaverit, jotka auttavat ja arvostavat toisiaan. Käytössäsi ovat uusimmat ohjelmistot ja laadukkaat välineet työn tekemiseen ja projektinhallintaan. Meillä panostetaan työntekijöiden perehdyttämiseen ja osaamisen kehittämiseen. Viihtyisä toimistomme sijaitsee Tampereen keskustassa, Tammerkosken äärellä Finlaysonin vanhassa Koskitehtaassa. Kehitämme toimintaamme merkittävästi myös osallistumalla suunnittelukilpailuihin ja tekemällä ekskursioita koti- ja ulkomaille suuntautuen viimeksi Japaniin ja Portugaliin.

Ota yhteyttä lähettämällä hakemuksesi ja keskustellaan siitä vastaammeko toistemme toiveita. Kerro hakemuksessasi työkokemuksestasi, koulutuksestasi sekä mahdollinen palkkatoiveesi. Lähetä hakemuksesi osoitteeseen: petri.kontukoski@kontukoski.fi


Toimisto opintomatkalla Japanissa

Arkkitehdit Kontukosken henkilökunta tutustui japanilaiseen arkkitehtuuriin Kiotossa ja Osakassa 19.-26.5.2018.