Valteri-koulun työmaa etenee talven syleilyssä

Senaatti-kiinteistöjen Oulun K6 -kiinteistöön sijoittuvan Valteri-koulun Merikartanon yksikön peruskorjaustyöt etenevät suunnitellusti ja aikataulussa. Suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden välinen tiivis yhteistyö on avainasemassa rakennushankkeen onnistumisen kannalta. Avoimen viestinnän, luottamuksen ja yhteisen ongelmanratkaisuvalmiuden avulla varmistetaan, että suunnitelmat tarkentuvat tarpeen mukaan ja hanke etenee jouhevasti kohti onnistunutta lopputulosta.

Oulun Valteri-koulun Merikartanon yksikön uudet oppimistilat sijoittuvat suojeltuun kasarmirakennukseen ja sen piha-alueelle. Tilat otetaan käyttöön syyslukukaudelle 2024.


Senaatti-kiinteistöjen Oulun K6 -kiinteistön Valteri-koulun työmaa käynnistynyt

Senaatti-kiinteistöjen K6 -kiinteistössä Valteri -koulun peruskorjaushanke on saanut rakennusluvan ja työmaa on käynnistynyt vuoden alussa. Valteri-koululle peruskorjataan oppimistilat Oulun Intiön kaupunginosassa sijaitsevaan suojeltuun kasarmirakennukseen ja sen piha-alueelle. Koulu tarjoaa opetusta erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille. Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota tilojen terveellisyyteen, turvallisuuteen, esteettömyyteen ja aistiystävällisyyteen.

Voit tutustua projektiin täältä.