Vaasan keskussairaalan laajennuksen suunnittelu alkaa
Arkkitehdit Kontukoski Oy ja Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen on valittu vastaamaan Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelusta. Uudisrakennus suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Vaasan sairaanhoitopiirin kanssa projektiallianssina. Allianssiin kuuluvat arkkitehtitoimistojen lisäksi Lemminkäinen, Ramboll Finland ja Granlund Pohjanmaa.
Vaasan keskussairaalan Hietalahden alueelle tuleva uudisrakennus suunnitellaan muuntojoustavaksi ja monikäyttöiseksi. Rakennukseen kootaan Pohjanmaan sote-alueen erikoissairaanhoidon ja Vaasan alueen perusterveydenhuollon sekä sosiaalihuollon maakunnallisia ja yksityisiä palveluita. Rakennukseen tulevalle suurpoliklinikalle keskittyy muun muassa Vaasan alueen terveyskeskusten toiminta. 30 000 bruttoneliömetriä käsittävä rakennus otetaan käyttöön vuoden 2022 alkupuolella.
”Suunnittelutyömme perustuu hyvään yhteistyöhön käyttäjien ja koko allianssiryhmän kanssa. Tietomallintaminen ja käyttäjälähtöisen suunnittelun työkalut ovat avainasemassa”, sanoo hankkeen arkkitehtisuunnittelija, toimitusjohtaja Petri Kontukoski.
Avoimia työpaikkoja
Teemme rakennus-, kaupunki- ja sisustussuunnittelua sekä hankkeiden esisuunnittelua. Tekemisemme syntyy asiantuntevasta yhteistyöstä, jossa käyttäjäkokemus ohjaa suunnittelua. Vastaamme suunnitteluhaasteisiin yhdistämällä rakennustaidetta, ympäristöarvoja ja teknistä kestävyyttä. Meille osaaminen merkitsee myös tietomallipohjaista suunnittelua.
Etsimme joukkoomme lisää arkkitehteja ja arkkitehtiopiskelijoita. Julkisten rakennusten suunnittelukokemus katsotaan eduksi. Lähetä meille hakemuksesi 31.12.2017 mennessä: arkkitehdit@kontukoski.fi
Toimisto muuttaa
Arkkitehdit Kontukoski Oy muuttaa Tampereella uusiin tiloihin. Toiminta alkaa uudessa osoitteessa, Finlaysoninkuja 9, maanantaina 4. joulukuuta. Muut toimiston yhteystiedot säilyvät ennallaan.
Hyvinkään sairaalan H-rakennuksen harjannostajaiset
Hyvinkään sairaalan H-rakennuksen harjannostajaisia vietettiin iloisissa tunnelmissa torstaina 9.11.2017 hernekeiton, puheiden ja Sonja Lummen musiikin siivittäminä. Sairaalaan valmistuu tiloja sekä Hyvinkään kaupungin että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) käyttöön. Uusissa tiloissa tulevat toimimaan muun muassa lasten yksikkö, psykososiaalinen yksikkö, infektioyksikkö, kuntoutuspalvelut sekä sairaalan vuodeosastoja. Toteutussuunnitelmasta vastaa Arkkitehdit Kontukoski Oy:n ja Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy:n työyhteenliittymä. Laajuudeltaan 23.000 brm2 käsittävä ja kustannusarvioltaan noin 64 miljoonan euron hanke valmistuu syksyllä 2018.
Katso Jouko Antereen toukokuussa 2017 ilmakuvaama video sairaalan työmaasta: linkki YouTube-videoon
Ikaalisten paloasema rakenteilla
Ikaalisten kaupunki rakennuttaa kolmostien varteen uuden paloaseman, jonka pääsuunnittelusta vastaa Arkkitehdit Kontukoski Oy. Hankkeen suunnittelussa on hyödynnetty tietomallintamista. Rakennustyöt ovat nyt alkaneet. Noin 3,5 miljoonaa euroa maksava ja laajuudeltaan 1500 neliömetriä käsittävä hanke valmistuu vuonna 2018.
KYS Uusi Sydän -hanke allekirjoitettiin Kuopiossa
KYS Uusi Sydän -hankkeen suunnitteluallianssisopimus allekirjoitettiin 12.09.2017. Paikalla olivat toimitusjohtaja Petri Kontukoski (Arkkitehdit Kontukoski Oy), toimitusjohtaja Jukka Vasara (Granlund Kuopio Oy), Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen, vs. kiinteistöjohtaja Pekka Turunen, yksikönjohtaja Harri Kivistö (A-Insinöörit Suunnittelu Oy), toimitusjohtaja Pekka Kupiainen (Rakennussuunnittelutoimisto Turunen & Räisänen Ky) ja toimitusjohtaja Rami Kolehmainen (Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy).
Perhetalon rakentaminen käynnistynyt
Tesoman jäähalli on valmistunut
Tesoman jäähalli on valmistunut ja otettu käyttöön elokuussa 2017. Vanhan puretun jäähallin paikalle rakennettiin aiempaa isompi jäähalli, jossa toteutuvat energiatehokkaammat ratkaisut. Jäähalli on suunniteltu jääkiekon Mestis-tasoisten vaatimusten mukaisesti sekä palvelemaan muitakin jääurheilulajeja. Käyttäjiä ovat kilpaurheilijoiden lisäksi harrastajat ja koululaiset. Katsomopaikkoja on 1500. Niistä osa on sijoitettu kahvilaan, josta on suora näköyhteys kaukaloon. Muut katsomopaikat ovat hallin puolella toisessa ja kolmannessa kerroksessa.
Suunnittelussa on huomioitu erityisesti erilaisten käyttäjäryhmien tarpeet toiminnallisella tasolla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että eri käyttäjäryhmille on omat sisäänkäynnit, jotka ohjaavat asiakkaat suorinta reittiä oman toiminnan pariin. Uusi jäähalli täydentää Tesoman uudistettua urheilupaikkakokonaisuutta. Jäähallin pääsuunnittelijana toimi Arkkitehdit Kontukoski Oy, pääurakoitsijana Skanska Talonrakennus Oy ja rakennuttajana Tampereen Tilakeskus Liikelaitos.
Valkeakosken paloaseman rakennustyöt käynnistyvät
Arkkitehdit Kontukoski Oy:n suunnitteleman Valkeakosken uuden paloaseman rakennustyöt ovat käynnistyneet. Kesällä 2018 valmistuvaan rakennukseen sijoittuu pelastus- ja ensihoitomiehistön sekä kaluston tiloja. Kalustohallissa on tilat kuudelle yksikölle sekä erillinen raskaan kaluston pesuhalli. Rakennuksessa on lisäksi toimisto- ja neuvottelutiloja sekä kuntosali.
Muumimuseon avajaiset
Muumimuseon avajaisia juhlittiin Tampereella Tampere-talossa ja viereisessä Sorsapuistossa 17.6.2017. Muumimuseon avautumisen myötä valmistui myös koko Tampere-talon uudistamishanke, jota on rakennettu kahden vuoden ajan. Arkkitehdit Kontukoski Oy on toiminut yhteensä noin 17 miljoonaa euroa maksaneen hankkeen toteutusvaiheen arkkitehti- ja pääsuunnittelijana.
KYS:n hanke SYKE-ryhmälle
Kuopion yliopistollisen sairaalan Uusi Sydän -uudistushankkeen suunnittelijaksi on valittu SYKE-ryhmä. Uusi Sydän kattaa Puijon sairaalan vuodeosastotornin peruskorjauksen sekä uuden yhdeksänkerroksisen tornisairaalan rakentamisen vuosina 2018-2024. Hankkeen kustannusarvio on noin 164 M€ ja se on laajuudeltaan 60 000 brm2. Valinnan suunnitteluryhmästä teki maanantaina 12.6.2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus.
Hanke toteutetaan allianssina. SYKE-ryhmässä arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastaavat Arkkitehdit Kontukoski Oy, Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy sekä Rakennussuunnittelutoimisto Turunen & Räisänen Ky. Granlund Kuopio Oy toimii taloteknisenä suunnittelijana, A-Insinöörit Suunnittelu Oy vastaa rakennesuunnittelusta ja A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy suunnitteluryhmän johdosta.
Uusi Sydän -hankkeen tavoitteena on toteuttaa sairaala, joka mukautuu elinkaaren aikana tapahtuviin muutoksiin ja palvelee mahdollisimman tehokkaasti käyttäjien tarpeita. Puijon sairaalan peruskorjattavat vuodeosastot on rakennettu 1950-luvulla. Hankkeen yhteydessä alueelta puretaan vuonna 1985 rakennettu sairaalarakennus.
Tampere-talo Teräsrakenne-lehdessä
Tampere-talon muutos- ja laajennushanke on esillä Teräsrakenne-lehden numerossa 2/2017. Artikkelissa esitellään hankkeen toiminnallisia, arkkitehtonisia, akustisia sekä rakenteellisia vaatimuksia ja ratkaisuja. Arkkitehdit Kontukoski Oy on toiminut hankkeen toteutusvaiheen arkkitehti- ja pääsuunnittelijana. Lisää hankkeesta voit lukea tästä.