Hakametsän alueen asemakaavaehdotus on asetettu nähtäville
Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta on asettanut Hakametsän aluetta koskevan asemakaavaehdotuksen nähtäville 9.11.-11.12.2023 ja nähtävillä olon jälkeen edelleen hyväksyttämiskäsittelyyn.
Asemakaavalla luodaan mahdollisuudet kehittää Hakametsän aluetta monipuoliseksi liikunnan kampukseksi. Asemakaava-alueelle muodostuu monitoimikortteli erilaisille toiminnoille kuten liikunnalle, opetukselle, liikepaikoille ja majoitukselle sekä jääurheilun keskukselle, jonka sydämenä on asemakaavalla suojeltava Hakametsän jäähalli. Lisäksi alueelle muodostuu kaksi korttelia asuntorakentamiselle.
Kontukoski on yhdessä hankekumppaniensa Peabin, YH Kotien ja Tampereen kaupungin kanssa kehittänyt Hakametsän alueen suunnitelmia asemakaavatyöstä saadun palautteen mukaan. Vuorovaikutteisen työskentelyn tuloksena kaupungin strategiset tavoitteet kaupunkirakenteen tiivistämisestä ja puistoverkoston yhteyksien turvaamisesta sovitettiin osaksi hankekehitystä.
Hakametsä Sport Campus on uusi, uniikki ja kaikille avoin urheilun, liikunnan ja asumisen kokonaisuus keskeisellä sijainnilla Suomen vetovoimaisimmassa kaupungissa. Alueelle luodaan monipuoliset tilat ja modernit digitaaliset ratkaisut yhdistävä kokonaisuus huippu-urheilulle ja eri lajien harrastajille sekä toimintoja tukeva, kansainvälisesti merkittävä koulutus- ja tutkimuskeskus. Hakametsä Sport Campus edistää terveyttä, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta. Lisätietoja osoitteesta hakametsa.com
Loppuvuosi on arvioinnin aikaa
Teemme vuosittain laadunhallintaa sisäisen auditoinnin menettelyllä. Auditoinnista tehdään loppuraportti, jota tarkastellaan RALA-sertifikaatin arviointikäyntien yhteydessä. Näin varmistamme, että RALA:n vuosittainen arviointi tukee aidosti Kontukosken laadunhallintaa ja kehitystyötä.
Sisäiseen auditointiin valitaan vuorotellen yksi ydinosaamisalueistamme ja tänä vuonna tarkastelun kohteena oli tietomallityöskentely. Laadunhallintaa arvioidaan tarkastelemalla yhteisten toimintatapojen toteutumista työyhteisössä. Loppuraporttiin kirjataan havainnot hyvistä käytännöistä, poikkeamat laadussa sekä kehitysehdotukset. Lisäksi raportissa esitetään suunnitelma korjaaville toimenpiteille.
Ulkoiset arviointikäynnit toimivat hyvänä vertailukohtana ja vahvistavat sisäisen auditoinnin tuloksia. Kokonaisvaltainen lähestymistapa auttaa meitä varmistamaan, että laadunhallinta on kattavaa ja tehokasta sekä tarjoaa mahdollisuuksia jatkuvaan kehittämiseen.
Tämän vuoden RALA arviointikäynnin yhteenvedon mukaan Kontukosken osaaminen on korkeatasoista ja toiminnasta näkyy aito pyrkimys laadukkaaseen suunnittelutyöhön. Tästä on hyvä jatkaa!
Hakametsä kehittyy
Hakametsän alueesta kehitetään parhaillaan urbaania ja kampusmaista liikunnan kaupunginosaa, jonka keskipisteenä on ikoninen Hakametsän jäähalli. Tampereen Nokia Arenan valmistuttua vanhasta jäähallista vapautui tiloja uusille toiminnoille. Hallin alimpiin kerroksiin on tehty väliaikaisia parannus- ja muutostöitä ja uudistetut tilat palvelevat jääkiekkoilijoiden ja taitoluistelijoiden oheisharjoittelutiloina. Hakametsässä on nyt kuntosalitiloja, juoksusuora, tanssisali sekä urheilijoiden olohuone. Tilat on otettu käyttöön kesän alussa.
Tuomi Logistiikalle uusia tiloja
Tuomi Logistiikan laajennus on valmistunut. Laajennuksen myötä Tuomen vuonna 2018 Tampereen Lahdesjärven alueelle valmistuneiden toimitilojen koko lähes kaksinkertaistui. Teräsrunkoisen rakennuksen laajennus käsittää suuren logistiikkavaraston sekä siihen liittyvät sosiaali- ja työtilat. Arkkitehdit Kontukoski vastasi molempien hankevaiheiden pää- ja arkkitehtisuunnittelusta.
Tuomi Logistiikka on Tampereen kaupungin, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueiden sekä 19 pirkanmaalaisen kunnan omistama yhteishankinta- ja logistiikkayhtiö.
Peltomaisemaan sovitettu Urjalan paloasema viimeistellään puujulkisivulla
Urjalan paloaseman työmaalla nostetaan ensimmäisen kerroksen seinäelementtejä paikoilleen ja lisäksi sisätäyttöä on aloitettu. Peltomaisemaan sovitetun, betonirakenteisen paloaseman julkisivuissa tullaan käyttämään runsaasti puuta, puurimoitusta ja tummaa peltiä. Urjalan paloasema tulee palvelemaan Pirkanmaan pelastus- ja ensihoitoa. Paloaseman suunnittelussa on noudatettu Puhdas paloasema -mallia, jonka avulla vähennetään altistumista sammutustilanteissa syntyville, kaluston ja varusteiden mukana paloasemalle kulkeutuville haitallisille yhdisteille. Arkkitehdit Kontukoski vastaa kohteen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta sekä hanke- että toteutussuunnitteluvaiheissa. Voit tutustua projektiin täällä: Urjalan paloasema
Kontukoski rejser til Danmark
Toimistomme väki on opintomatkalla Tanskassa 7.-10.6.2023. Vierailemme Kööpenhaminan ja Odensen kiinnostavissa arkkitehtuurikohteissa, nautimme yhdessä alkukesästä ja kaupunkikohtaamisista.
TYKS Psykiatrian työmaa etenee
TYKS Psykiatrian ensimmäisen vaiheen uudisrakennus on noussut osaksi Turun kaupunkikuvaa. Julkisivun rappauspinnat ovat parhaillaan työn alla ja rakennuksen värimaailma alkaa hahmottua. Uudismassan kokonaishahmo tulee koostumaan eri värein rapatuista osista.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan tilat akuuttipsykiatrian, lastenpsykiatrian, vanhuspsykiatrian, mielialahäiriöiden, psykoosien sekä riippuvuus- ja neuromodulaation toiminnoille.
Ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua 09/2024. Arkkitehdit Kontukoski vastaa hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta yhdessä Tähti-Set Oy:n ja Raami Arkkitehdit Oy:n kanssa.
Haemme kokenutta arkkitehtia
Haemme kokenutta arkkitehtia vastuullisiin projektiarkkitehdin työtehtäviin vanhempainvapaan ajalle. Käy kurkkaamassa tarkempi hakuilmoitus täältä: Meille töihin
Kuulumisia hybridityön ääreltä
Monilla työpaikoilla on tapahtunut viime vuosien aikana iso muutos, jossa lisääntynyt etätyö on ravistellut perinteisiä toimistokulttuureja. Digitaalisen teknologian ja virtuaalisten työskentelytapojen haltuunotto ovat helpottaneet monipaikkaiseen työskentelytapaan siirtymistä. Meille hybridityö on sitä, että työnteko sujuu, tieto kulkee ja ihmiset ovat läsnä riippumatta työnteon fyysisestä paikasta. Tasapainoisen ja kaikille tasavertaisen hybridityöarjen muotoileminen vaatii myös fyysisen työympäristön kehittämistä.
Hyvän pohjan kehittämiselle luo yhteinen työskentelykulttuuri. Me teemme töitä työryhmissä, jolloin etä- ja lähityön toimiva yhteensovittaminen on keskeistä. Pyrimme luomaan yhdessä suunnittelijoidemme kanssa työskentelykulttuuria, jossa hyödynnetään hyviä digitaalisen kehityksen käytäntöjä ja vähennetään psykososiaalisen kuormituksen tekijöitä. Kuormitusta voi lisätä esimerkiksi hälyinen ympäristö, jossa on käynnissä useampi Teams-kokous.
Tarkoituksenmukaiset toimitilat ovat yksi työyhteisömme yhteisöllisistä voimavaroista ja välineistä luoda tasavertainen työntekijäkokemus. Viimeisimpänä näkyvänä muutoksena on neuvottelutiloihimme asennetut akustoivat verhot ja tekstiililattiat, jotka tukevat tilassa selkeämpää puheen ymmärrettävyyttä niin lähi- kuin etäkokouksissa. Meille on tärkeää, että työnteon puitteet ovat hyvät niin toimistolla kuin kotien etätyöpisteillä. Ne tukevat omalta osaltaan työn sujumista ja yhteisen työskentelykulttuurin menestymistä.
Kaupin jalkapallostadion -hanke etenee
Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta sekä asunto- ja kiinteistölautakunta ovat hyväksyneet Kaupin jalkapallostadionin hankesuunnitelman viime viikolla. Katetussa katsomossa on noin 800 katsomopaikkaa. Katsomon alle sijoittuu erilaisia oheistiloja, kuten kioski ja asiakas wc-tilat. Rakentamisen on tarkoitus alkaa elokuussa 2024.
Jalkapallostadion on osa Kaupin urheilupuisto -hanketta, johon kuuluvat myös uusi huoltorakennus sekä pesäpallo- ja hiihtostadion.
KYS Uuden Sydämen laajennus on valmistunut
KYS Uusi Sydän -allianssihankkeen toinen vaihe on valmistunut. Toisen vaiheen uudisosan valmistuttua koko hankkeen laajuudesta on nyt lähes puolet valmiina. Kymmenkerroksinen laajennusosa otetaan käyttöön helmikuun puolivälissä ja tilat ovat kokonaisuudessaan käytössä toukokuussa 2023. Toisessa vaiheessa valmistuneisiin tiloihin sijoittuu poliklinikkatoimintoja, kuvantamisen tiloja ja vuodeosastoja.
KYS Uusi Sydän -allianssihanke jatkuu Kuopion kaupunkikuvasta tutun vanhan vuodeosastotornin peruskorjauksella.
Kuva: Rakennusliike Lapti Oy.
Senaatti-kiinteistöjen Oulun K6 -kiinteistön Valteri-koulun työmaa käynnistynyt
Senaatti-kiinteistöjen K6 -kiinteistössä Valteri -koulun peruskorjaushanke on saanut rakennusluvan ja työmaa on käynnistynyt vuoden alussa. Valteri-koululle peruskorjataan oppimistilat Oulun Intiön kaupunginosassa sijaitsevaan suojeltuun kasarmirakennukseen ja sen piha-alueelle. Koulu tarjoaa opetusta erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille. Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota tilojen terveellisyyteen, turvallisuuteen, esteettömyyteen ja aistiystävällisyyteen.
Voit tutustua projektiin täältä.