Arkkitehdit Kontukoski Oy:n toimitusjohtajan sijaisena on 1.1.2025 aloittanut sisustusarkkitehti SIO Elina Salakari. Hän vahvistaa yrityksemme hallintoa ja toiminnan strategista suunnittelua.
– Selkeä suunta auttaa yritystämme pysymään kilpailukykyisenä ja keskittymään siihen, mikä on tärkeintä asiakkaillemme, Salakari toteaa.
Hallinnollisten tehtävien lisäksi Salakari jatkaa suunnittelutehtävissä Kontukosken vastaavana sisustusarkkitehtina. Salakari aloitti yrityksessämme 2019 ja on tehnyt monipuolisesti julkisten rakennusten sisustussuunnittelua. Hänellä on vahva kokemus asiakaslähtöisestä suunnittelusta ja yhteiskehittämisestä.
– Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta, yhdessä Kontukosken taitavien työntekijöiden ja asiakkaidemme kanssa kehitämme toimivat ja kestävät ratkaisut projektien vaihteleviin haasteisiin.
– Vuodesta 2022 osakkaana ollut Salakari on osoittanut kykynsä hankesisältöjen ja arkkitehtuurin kehittämisessä sekä arvon tuottamisessa asiakkaillemme. Hän pääsee uudessa tehtävässään hyödyntämään taitojaan yrityksen suunnan määrittämisessä ja tavoitteiden saavuttamisessa, kertoo yrityksen perustajaosakas ja toimitusjohtaja, arkkitehti SAFA Petri Kontukoski.