World Green Building Week’iä vietetään 23.-29.9.2019. Juhlistamme sitä kertomalla, että Arkkitehdit Kontukoski Oy on ryhtynyt tänä syksynä Green Building Council Finlandin (GBCF) jäseneksi. Luvassa on kouluttautumista ja vaikuttamista etenkin ympäristöluokitusten parissa.
GBCF kartuttaa vähähiilisten rakennuskohteiden referenssipankkia, jonka tarkoituksena on kannustaa rakennetun ympäristön toimijoita vähäpäästöisten ratkaisujen pohtimiseen ja toteuttamiseen. Sieltä löytyy esimerkiksi Raahessa sijaitseva Kummatin alueen peruskorjauskohde, joka on Arkkitehtitoimisto Harri Haganin ja meidän toimistomme vuonna 2010 valmistunut yhteistyöhanke.
Kummatin alueelta (rakennettu 1967-1980) peruskorjattiin seitsemän asuinkerrostaloa rakennuksia osittain purkamalla. Rakennuksissa on yhteistiloja asukkaille (talotuvat, saunat ja viherhuoneet) sekä vuokrattavia palvelutiloja. Rakennuksiin on valmistunut kehitysvammaisten ohjatun asumisen asuntola tukiasuntoineen ja yksi päiväkoti.
Peruskorjaushankkeessa hyödynnettiin voimakkaasti kiertotaloutta. Rakennuksista purettiin tarpeettomiksi käyneet isot asunnot ja puretut betonielementit käytettiin kokonaisina uusien piharakennuksien rakentamiseen. Kohteen energiatehokkuutta parannettiin lisälämmöneristyksellä, uusiutuvilla energialähteillä (aurinko- ja tuulivoima), lämmön talteenotolla ja purkumateriaalin uusiokäytöllä uusissa piharakennuksissa. Tuulivoima toteutettiin sijoittamalla rakennusten katolle kaksi tuuliturbiinia per rakennus. Aurinkoenergiaa käytetään suoraan sähköverkossa sekä aurinkovaraajilla veden lämmitykseen. Kummatin alue koki positiivisen muutoksen kohti kestävämpää rakennettua ympäristöä.
Voit tutustua hankkeeseen tarkemmin täällä: Kummatti
Green Building Council Finland -verkoston löydät täältä.